Tykkään!
Ystävänpäivänä ei laikkaamisellani ollut rajaa.  Laikkasin oikein olan takaa.
Ja monilla Fb-seinillä. Tykkäämissormeni on jähmeä tykkäämisistä tänäänkin!

Facebookin laikkaus eli tykkäämisnappula on vaivihkaa valunut elämän eri osa-alueille. Kun tottuu valitsemaan asioita sen mukaan tykkääkö niistä vai ei, rooli jää helposti päälle.

Kävin alkuviikosta pankissa hoitamassa asioita. No, sellaisia mitä ei voi verkon kautta hoitaa. Jonosta ohjauduin naishenkilön luo, jonka kulmikkaat silmälasikehykset toivat mieleen tasavallan presidentin uudenvuodenpuheessaan 1980-luvun alkuvuosina. Virkailijan hymy oli kuin Elovena-mainosten naisella ja katse suoraan kohti kasvojani. Virkailijalla ei tuntunut olevan kiire vaikka puhelimet pirisivät taustalla ja  asiakkaita oli jonossa. Tai ehkä sisälle kävelevä asiakas on sen luokan harvinaisuus, että heihin panostetaan. Mene ja tiedä.

Asiointini päätteeksi sain pienen käsilaukkuun sopivan vuosikalenterin, joka tytön tärkeän perustarpeen kynsiviilan ja pankin logolla varustettuja karkkeja.  Kiitin kauniisti virkailijaa ja poistuin pankista hymy huulilla. Olin iloinen kuin kaksivuotias lapsi uusista leluista!
 
Tykkääminen on tunnetta. Ja tunteet tarttuvat jo puolessa sekunnissa. Tykkääminen on verrattavissa mielihyvän kokemiseen: ihminen saa enemmän kuin odotti palvelu- tai kohtaamistilanteessa saavansa. Pankissa ei ollut harmikseni tykkään-nappulaa, jota olisin voinut painaa poistuessa. Mielessäni painoin nappulaa monta kertaa! Kohtaamisen jälkeen olin varmasti itsekin tykätäävämpi henkilä tavata kuin sitä ennen. Ilo tarttuu ja synnyttää vastailoa! Jokainen meistä varmasti tietää, miten paljon myyjät vasta asiakkaistaan tykkäävät. Tai opettajat oppilaistaan, kouluttajat koulutettavistaan, toimittajat lukijoistaan ja niin edelleen.
 
Millä keinoin sinä voit saada kohtaamasi henkilön tykkäämään itsestäsi hitusen enemmän kohtaamistilanteessa? Tykkäämistaloudessa kaikki on tykkäämistä. Ystävätkin! Tykkäämisestä on tullut the juttu. Ikään kuin kisa, jossa tykätyt ja ei-tykätyt asiat vuorottelevat. Usein mielialan ja tuntemusten mukaan. Jokainen kohtaaminen on uniikki mahdollisuus luoda hyvä kontakti, tykätä!

Putous-hahmo Samppa Linnan sanoin:"saa tykätä, ei oo pakko".

Tykkämistäyteistä viikonloppua!

Monenlaisia odotuksia

Kävin päivällisellä ystäväni kanssa. Emme olleet tavanneet aikoihin. Tilasimme ruoan kaveriksi lasit viiniä juhlistamaan jälleennäkemistämme. Ystäväni kertoi kuulumisiaan. Kului tunti, toinen ja kolmas. Lopulta oli aika lähteä kotiin.

Ilta oli ollut antoisa, monessa mielessä, mutta minulla oli tyhjä olo. Olin kuunnellut korvat punaisina ystäväni tapahtumarikkaita ja yksityiskohtia pulppuavia tarinoita, saanut ideoita sekä oivaltanut uusia näkökulmia asioiden tarkasteluun. Kotiinpäästyäni olin totaalisesti kaputt ja lysähdin sohvalle makaamaan.

Mitä tapahtui? Olin odottanut tapaamiselta enemmän kuin sain. Olisin halunnut kokea ystävän läsnäoloa syvemmin tai kysyvän kuulumisiani. Kesti hetken tajuta pettymykseni  johtuvan ystäväni mielenkiinnon puutteesta kuulumisiani kohtaan. Loin jo ennalta tapaamiselle liikaa odotuksia!

Tilanteet, joissa kohtaamme toisia ihmisiä haastavat mielemme luomat odotukset toisen ihmisen käyttäytymiselle. Kun asiat eivät etene sisäisten suunnitelmiemme mukaan petymme. Toisinaan odotusten ja todellisuuden välinen ristiriita voi olla raastava. 

Emme oikeastaan koskaan pety suoraan toiseen ihmiseen tai hänen käyttäytymiseen, vaan sen tuottamaan projektioon itsessä. Mielen luomat odotukset toisen toiminnasta, sanomisista tai tekemättä jättämisistä punnitaan kohtaamistilanteissa.
 Toisen käyttämä kieli, sanavalinnat tai tapa huomioida tuottaa helposti harmia.
Miksi? Luon odotukseni itse omassa mielessäni ja ne ovat minulle itselleni aina täyttä totta, omassa maailmassani. Ne ovat 100 prosenttia siitä, mitä haluan kokea, odotan tai kuvittelelen kokevani, elädyn kokemaan, suunnittelen tai järkeilen kokevani. Siksi ne tuntuvat niin konkreettisilta ja tosilta. Ihmisen mieli on tarkoitushakuinen, se antaa taukoamatta asioille ja tapahtumille merkityksiä  ja etsii hyötyjä, kaikesta. Kun niitä ei ilmene iskee pettymys!


Tavatessamme ensimmäistä kertaa uuden ihmisen muodostamme nopeasti käsityksen
siitä, millainen tämä on ja miten hänen kanssaan tulee toimia. Arvailemme, luulemme, pähkäilemme ja tiedämme todeksi hänestä monia asioita. Usein tarkistamatta. Käsitteellistämme hänet mielessämme jonkinlaiseksi.

Liitämme uuteen ihmiseen herkästi erilaisia mielen ”liimalappuja” kuin post-it –lappuja kalenterimme väliin. Liimaamme odotuksiamme jo ennalta tulevaan tapaamiseemme. Lopulta tavatessamme olemmekin enemmän suhteessa omiin ennakkokäsityksiimme kuin toiseen ihmiseen.

Aitoja kohtaamisia, tyhjäpäisiä kohtaamistilanteita!

Täydellinen otsikko!

Tunnustan, olen sata kertaa aloittanut blogin pitämisen. Ja yhtä monta kertaa lopettanut.
Toimitan, tuotan ja kirjoitan  työkseni tekstejä lehtiin, tiedotteisiin, suoramarkkinointi-materiaaleihin sekä erilaisiin verkkosisältöihin.

Minulla on kompleksi. En keksi teksteilleni koskaan omasta mielestäni täydellistä otsikkoa, saati blogilleni osuvinta nimeä. Nyt annan nimeämisasian olla. Päästän irti. Kokeilen ja rohkaistun. Annan mennä niin, että näppis viuhuu ja iskee sormien alla vaikka tulta. Uskon siihen, ettei luova mieli tarvitse kriitikkoa rinnalleen. Mitään uutta ei synny, ellei kokeile ja opi kokemuksista. Oppiminen on itsensä likoon laittamista, uskaltautumista ja epämukavuusalueelle hyppäämistä.

Blogissani harjoittelen kolumnikirjoittamista, kerron koulutuksistani ja coaching-prosesseissa käyttämistäni menetelmistä sekä oman elämäni kehittämisestä kokonaisvaltaisemman hvyinvoinnin suuntaan. Minusta on moneksi. Minussa on monta puolta. Niin meissä kaikissa. Muistakin se, kun jokin asia alkaa tökkiä tai hakkaat päätä seinään sadatta kertaa! ;)

Kirjoittaessani pyrin pitämään mottonani alla olevaa kirjailija, lehtimies ja filosofi Albert Camuksen viisasta kiteytystä.
"Kun kirjoittaa selkeästi, saa lukijoita,
kun kirjoittaa hämärästi, saa selittäjiä." - Albert Camus

Oivaltavaa  viikonvaihdetta!