perjantai 30. elokuuta 2013

MIETI, MITEN KYSYT!
Toimitustyöni alkutaipaleella laadin  asiantuntijahaastatteluihin toistuvasti kysymyspatteristoja.
Tuntitolkulla pähkäilin, mikä kysymys kannattaa kysyä ensin, entä sen jälkeen jne., tai mihin yksittäinen kysymys keskustelua ohjaisi. En tiedostanut kysymysteni mahdollisesti herättämiä reaktioita vastaajassa, saati seurannut haastatteluprosessin aikana vastaajan kehonkieltä, haastattelun tunnelmaa, vastaajan olotilaa, abstraktiotasojen vaihtelua, kielimalleja ym.

Suurin osa kysymyksistäni alkoi miksi-sanalla: Miksi tuotteenne eivät myy kotimaan markkinoilla?, Miksi tiedotatte organisaationne homeongelmasta vasta nyt?, Miksi päätitte irtisanoa 200 ihmistä sadan työntekijän sijaan? Tausta-ajatuksenani oli kysyä oikeat täsmäkysymykset, saada selkeitä vastauksia ja tehostaa  ajankäyttöä. Usein haastateltavat myös haluavat toimittajan kysymykset etukäteen, valmistautuakseen syvemmin haastattelutilanteeseen. Toisinaan haastattelutilanne saattoi jännittää molempia osapuolia.

Kysymykset ohjaavat mieltä: mihin suuntaan ja miten, vaihtelee yksilöittäin.
Jossain vaiheessa lukuisten NLP-koulutusteni (nyt jo yhteensä 850h) keskellä opin tunnistamaan kuulemieni kysymysten mielessä käynnistämiä muutoksia. Aloin ts. oivaltaa asioita toisin.

Oivalsin mm. miksi-sanan kysymyslauseen alussa aktivoivan vain suotta vastaajan puolustuskannalle. Siirryin toisiin kysymyssanoihin: miten, mitä, kuka, missä ym.

Alla muutama suljettu kysymys: Niihin voi helposti vastata kyllä tai ei. Lue kysymykset ja havainnoi, mihin mielesi ohjautuu, ts. minkälaisia ajatuksia mielessäsi herää:

-Onko elämäsi turvallista?
-Pidätkö puurosta?
-Tuntuvatko arkiaamut takkuisilta?



Suljettuihin kysymyksiin voi vastata vain kyllä tai ei. Artikkelia taustoittavina kysymyksinä ne eivät toimi, coachina niiden avulla saat edes jotain tietoa coachattavan maailmankuvasta, mutta
ne ohjaavat helposti mielen jumittaviin tulokulmiin, joista ei pääse pois.

Myynnissä ne luovat myönteisemmän alkulähtökohdan, kun varmistat, että edessäsi oleva asiakas on todella se joksi häntä luulet, tarkistat asiakkaan kotiosoitteen tai tittelin. Riskinä on se, että asiakas pitää sinua idioottina ja vetäytyy taka-alalle. Kouluttajana keräät palautelomakkeet nopeasti: aikaa ei kulu loppuvaiheessa enää jonninjoutavaan pohdintaan.



Minkälaisia ajatuksia mielessäsi heräsi? Mihin huomiosi suuntautui tekstin luettuasi?
Oivallisin kysymyksin, monisanaisin selityksin - iloista viikonloppua!

perjantai 2. elokuuta 2013


Uhrista uhkeaksi
Kuvittele eteesi kaunis, tiheärivistöinen metsämaisema. Kuulet lintujen laulun, heleät sävelmät ja tunnet aurinko lämmittää kasvoja. Lenkkitossun pohja painautuu tanakasti soratien pintaa vasten. Nautit.

Tzädäm. Kaadut, iskeydyt kyljellesi maahan, singahtaen lähes ojaan. Mitä ihmettä? Koitat nousta ylös – ei onnistu. Makaat maassa, kokeilet nilkkaasi ja tunnet, miten siinä on kananmunankokoinen pallo, paikassa, jossa sen ei pitäisi olla. Päähäsi ponnahtaa ajatus, toinen ja kolmas.

Seuraavien minuuttien aikana koet tunteita hämmennyksestä häpeään, kauhusta katkeruuteen. Jonkin ajan kuluttua pääset konttaamaan kahdella kädellä ja yhdellä jalalla. Et tiennyt osaavasi sitä aiemmin. Nyt osaat.

Saat apua kylmäkääreestä, kompressista ja koholle laittamisesta. Tiedät ettet hetkeen juokse.  Mitä teet?

Näin kävi alkuviikosta itselleni. Nilkan nivelsiteeni revähti. Kyynärsauvojen kanssa ja nilkka paketissa, mietin mitä kaikkea voin tehdä kun kerran olen ”pakotettu” olemaan aloillani.

Alla listani:
-Voin katsoa  elokuvia.
-Saan lukea kirjoja.
-Kykenen kirjoittamaan postikortteja tai muita tervehdyksiä ystäville.
-Selvittän,  miten lasken kehoni tulehdustilaa ruokavalion avulla.
-Teen käsitöitä: kudon, virkkaan ym.
-Tilaan verkkokaupasta tukevan nilkkatuen.
-Teen uuden aarrekartan.
-Visualisoin nilkkani terveeksi.
-Pyydän ystäviä luokseni kylään.
-Tunnelmoin kesäiltoja ikkunan takaa.
- Vaikka mitä.

Käytännössä minulla on kaksi vaihtoehtoa: alistun mieleni tuottamaan uhritarinaan ja jään surkuttelemaan kaikkea sitä, mistä jään paitsi – tai suuntaan huomioni siihen, mitä kaikkea voin vielä tehdä, missä voin olla uhkea, ja viritän villin mieleni valloilleen.  Valintani ei liene yllätys. ;)

Nauttikaa auringosta, ystävistä ja elämästä!Ihanaa perjantaita!